torstai 8. syyskuuta 2016

Nyt on ollu vähän pidempi tauko tään kirjottamisessa, koska on ollu koko ajan aktiviteettiä sillä pari meidän kaveria tuli tänne lomalle viikonloppuna.

Tiivistettynä töissä olemme tehneet uudet somistukset 2 kertaa viikossa ja muuten oikeastaan siellä sitä samaa mitä ennenkin :)











Kävimme perjantaina ulko-ostarilla Plaza mayorissa.
Ja kohokohta siellä on Niken outlet XD
Kyllähän tuolta tuli tehtyy taas löytöjä xD













Lauantaina oli allas päivä ja kävimme myös hieman vaatekaupoilla ja isommilla ruokaostoksilla xD

Kaverimme tulivat tänne lauantain ja sunnuntain välisenä yönä ja olemme olleet heille ns. "matkaoppaina" ja esitelleet heille paikkoja aina töiden jälkeen, että he osaavat kuljeskella täällä kävellen ja julkisilla ilman meitä.

Tiistaina Kävimme ottamassa tatuoinnit Tattoo Me:ssä.










Saatiin eilen uusi kaveri meidän naapurista.
Meistä minä Miia puhun vähän espanjaa sillä luin sitä koulussa ja olen yrittänyt opettaa Oonaa tässä samalla ja onnistunutkin siinä xD

Niimpä kysyin pojalta mikä hänen nimi on, minkä ikäinen hän on ja mitä hänelle kuuluu.

Poika on 7 vuotta ja hän esitteli meidät eilen perheelleen ja he puhuvat pelkästään espanjaa.

Hänen vanhempansa olivat erittäin vieraanvaraisia ja todella mukavia.
Sovimme pojan kanssa eilen, että menemme yhdessä uimaan huomenna eli tänään illalla.

Kun olimme töissä poika oli käynyt koputtamassa pari kertaa ovellamme ja sanonut kavereillemme että lähtee rannalle ja että menemmehän yhdessä illalla uimaan :)

Kun tulimme kaupoilta ja vaihdoimme uikkarit niin menimme pojan ovelle ja hän oli jo odottamassa meitä uikkarit päällä.

Kävimme uimassa hänen kanssaan ja nyt hän oleskelee tässä meidän kuistilla meidän kanssa :)

Nyt batman tiimi kiittää ja kuittaa xD