keskiviikko 31. elokuuta 2016

Hyvin me vedetään xD

Viikonloppu meni altaalla ja rantsulla tsillaten. 😎









Maanantaina siivoilimme töissä ja vaihdoimme mallinukelle uuden asusteen.



Tiistaina teimme uudet somistukset näyteikkunoihin, sillä esimiehemme oli sitä mieltä että näyteikkunat kannattaa tehdä 2 kertaa viikossa sen ajan kun me olemme siellä.





Tänään lähdimme ostamaan vaaterekkiä työpaikalle Ikeasta junalla kahdestaan.

Päätepysäkkimme oli Plaza mayor ja Ikea näkyi suoraan pysäkiltä, joten se oli helppo löytää.
Juna maksoi yhteen suuntaan aikuiselta 2,05 €.

Kun olimme löytäneet ja lopulta ostaneet rekin ajattelimme mennä syömään kuuluisat "ikean lihapullat", mutta kuinka ollakaan eihän se tietenkään mennyt niinku piti...
Kun olimme jo menossa liukuportaita ylöspäin kohti ruokapaikkaa rekkipaketti kainalossa, huutaa vartia meidän perään, että emme saa mennä sinne paketin kanssa ja meidän pitää tulla hissillä heti alas...

Tottelimme vartiaa ja tulimme hissillä alas, sillä emme tienneet mitä hän halusi meille sanoa.
Hän kertoi, että emme saa mennä paketin kanssa enää ylös, vaikka ehdotinkin että näytämme hänelle kuittia, mutta se ei ollut kuulemma tarpeen.
Hän ehdotti että voi leimata pakettimme, mutta ei voi taata että se olisi vielä siinä, kun tulemme syömästä.
Emme siis voineet ottaa sitä riskiä, että pakettimme olisi varastettu siitä, koska se ei ollut tulossa meille vaan työpaikallamme.
Jouduimme siis tyytymään kuiviin eväisiimme ja syömään sillan alla (lasten leikkipuiston), koska mistään muualta ei löytynyt varjoa. XD

Selvisimme kuitenkin lopulta takaisin työpaikalle hengissä ja paketti kourassa.

Sen jälkeen vielä osasimme koota koko härvelin ykösellä xD











perjantai 26. elokuuta 2016

Kolmas viikko takana

Tällä viikolla ollaan duunissa mm. pesty ikkunoita, lakastu ja luututtu sisältä ja tänään taas tehty uuvet somistukset ikkunoihin ja sit perus siistimistä ja kassalla oloo.













Se tunne ku oot Bull Mentula etkä mahu kävelee näil kaduilla xD








sunnuntai 21. elokuuta 2016

Viikonlopun tapahtumia

Lauantaina lähdettiin junalla kohti Fuengirolaa.
Meidän asemalta (Los Bolichesta) junalla Fugen keskustaan menee alle 5 minuuttia ja yksi suunta aikuiselta maksaa 1,80 €.

Kun pääsimme päätepysäkille, kävelimme siitä Bioparc nimiselle eläinpuistoon, johon asemalta oli matkaa noin 500 metriä.

Bioparc on helposti löydettävissä, sillä se on tien varressa heti elokuvateatterin jälkeen oikealla puolella tietä (jos kävelee siis Juna-asemalta päin).

Lippu aikuiselta maksoi 19,90 €.

Erilaisia eläimiä oli paljon ja sopii loistavasti koko perheen aktiviteetiksi.
Aikaa meillä meni paikan kiertämiseen 2 ja puoli tuntia, eikä tarvinnu kelloa katsella ollenkaan sen aikana.

Kävimme myös ns. "eläin esityksessä", joka sisältyi lipun hintaan.
Esityksessä oli mukana mm. Erilaisia lintuja, piikkisikoja, saukkoja ja peuroja.

Puisto oli kivasti rakennettu, sillä tunsit kuin olisit ollut jossakin viidakossa puitten ja eläinten keskellä.





























































Sit käytiin viel kunno suurperhe ostoksilla lauantaina xD 


Tänään ollaan vaan siivottu kämpillä ja käyty kaupoil ja aateltiin viel joku leffa katella :)

Ja huomenna sit töihi.